Päiväranta

 

Asumista Päivärannassa

Päivärannan 2600 asukkaan kaupunginosa sijaitsee noin 5 kilometrin etäisyydellä Kuopion keskustasta pohjoiseen upean Puijon selänteen kupeessa. Päiväranta kiertyy pitkälle Puijonsarveen aivan Julkulan asuntoalueen tuntumaan. Puijon lisäksi tunnettuja kohteita ovat Poukama, Iso-Valkeisen hotelli- ja kalastusalue ja Kallavesj-lauluntekijän Aaro Jalkasen muistomerkki Puijonsarven "nenässä".

Alue on rakennettu useassa eri vaiheessa pääosin 1950-1980 luvuilla. Liikenneyhteydet keskustaan ja takaisin ovat erinomaiset ja bussit kulkevat useamman kerran tunnissa. (katso "elävä" aikataulu) (linja 20 ja 21)

Alueen väestön ikärakenne on nuorehko, asukkaiden keski-ikä on noin 36 vuotta. Perheistä noin puolet on lapsiperheitä. Kaksikolmasosaa alueesta on omakoti- ja rivitaloja ja kolmasosa kerrostaloasuntoja. Myös uudisrakennuksia on tulossa.

Päivärannan omat peruspalvelut ovat erinomaiset.

Alueella on Puijonsarven koulu, lähikauppa,  päiväkoteja, lastenneuvola, nuorisotalo Pänäri, ala- ja yläaste sekä esikoulu, hotelli-ravintola ja ravintoloita,  apteekki,

eläinlääkärin vastaanotto, huoltoasema, autokorjaamo, parturi-kampaamoita  jne. Aivan moottoritien liitymän äärellä on myös Citymarket, jonka yhteydessä ravintoloita, eläintarvikekauppa ja mm Alkon myymälä sekä posti.

Puijon virkistysmahdollisuudet polkuverkostoineen, pururatoineen sekä talvella valaistuine latuverkostoineen lähes kaikkien kotiovelta ovat alueen valttikortteja.

Puijon urheilualueella järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Puijolla sijaitsee maailmankuulu näköalatorni, jossa on erinomainen torniravintola. Antikkalan ja Konttilan perinnetilan välissä on kesäisin mahdollisuus harrastaa golfia pienimuotoisesti. Puijonsarven koulun alueella on jääkiekkokaukalo, koripallokenttiä ja frisbeegolf. Päivärannassa on useita uimarantoja, jotka takaavat viihtyisän kesän perheen pienimmille ja nuorille. Kallaveden rannassa on satama-alue, josta veneilijöiden on mahdollisuus vuokrata joko venepaikka rannalta tai laituripaikka satamasta. Tämä mahdollistaa myös kalastuksen eri muodoissa.

 

Ajankohtaisia asioita.

 

Mielipiteitä maiseman hoidosta

Viikkosavossa on käyty huhti-toukokuun (2015) aikana vilkasta keskustelua Päivärannan maisemahoidollisista hakkuista. Päivärannan asukkaat ovat olleet lähes sataprosenttisesti tyytyväisiä lopputulokseen.

Kuopion Luonnonystäväin yhdistyksen nimissä vaikuttavat kovan linjan aktivistit ovat tuominneet hoitotoimenpiteet ja syytelleet sekä päivärantalaisia että asiaa hoitaneita virkamiehiä vääristelyistä ja virheistä.

 

Lue lehtijutut tästä.

Päivärannan metsänhoito Päivärannan frisbeegolf on hyvä paikka aloittaa harrastus.

Kuopion seudun ilmanlaaturaportti

26.02.2020

Lue tästä!

Päivärannan
Aikakapseli
on laitettu Kuopion torin alle, Apajaan.

Kapseli avataan sadan vuoden päästä. Katso lisää!

Tulevaisuuden hedelmäpuu!

Puut on istutettu 12.06.2017!

 

Katso lisää!

Pieni-Valkeisen uimarannan kunnostus talkoilla.

Katso lupapäätös täältä!

Lue KORONA-viruksesta Kuopion kaupungin sivuilta!

 

 

 

 

Liity jäseneksi!

Maksa 10 euroa tilille: FI22 4786 0010 1578 75. Asia on sillä selvä.

Olisi hyvä, jos ilmoittaisit myös osoiteesi, sähköpostisi ja puhelinnumerosi. Saat ajankohtaista asiaa tietoosi ensimmäisten joukossa.

Vaikuta! Kerro, mitä toimintoja haluat

Päivärannan asukastupaan.

Klikkaa!

Päivärannan asukastuvan tarveselvitys menossa!

Päivärannan asukastupahanke on nytkähtänyt eteenpäin. Selvityspalaverin (7.10.2014) tuloksena kirjattiin, että hanke etenee Kuopion kaupungin päättävissä elimissä vielä kuluvan vuoden 2014 aikana. Alla kokouksessa päätetyt asiat ja ohessa laajempi muistio (pdf-muodossa) asiasta..

 

 

 

 

Päivärannan asukasyhdistys

Yhdistyksemme tarkoituksena on olla yhdysside asukkaiden kesken ja pitää huolta asukkaiden yhteisistä eduista toisiin osapuoliin nähden mahdollisuuksien mukaan. Tule mukaan vaikuttamaan ...

 

Säännöt

Lue Päivärannan asukasyhdistys ry:n säännöt tästä!

PÄIVÄRANNAN LYHTYKÄVELY

27.10.2021

 

Keskiviikkona, 27. 10. 2021 käveltiin Päivärannassa perinteinen Lyhtykävely.

 

Hyvä sää suosi kävelyä. Mukana oli n 30 henkeä. Perillä rupateltiin ja juotiin nokipannukahvit nisun kera.

 

Mukava perinne.

Tunnelmallinen ilta Puijonnokan laavulla. Nokipannukahvi valmistuu lyhtykävelijöiden iloksi.

Päivärannan asukasyhdistys ry

Ota rohkeasti yhteyttä

 

Puheenjohtaja

Hartti Lehtimäki

Kelokuja 2 C 14

70420 Kuopio

050 528 0660

puheenjohtaja [at] paivaranta.fi

 

Sihteeri

Tuulikki Savolainen

Keski-kaari 21 70420 Kuopio

‭040 041 5412‬

tuutikki.savolainen [at] gmail.com

 

Kunniapuheenjohtaja

Ilkka Hiltunen

Matkusniementie 1 A 11 70840 Kuopio

050 353 3367

hiltunenilkka.45 [at] gmail.com

 

 

 

Lähetetään lomaketta...

Virhe palvelimessa.

Lomake vastaanotettu.

KOKOUSPÖYTÄKIRJOJA

Hallituksen kokous 13.10.19

Katso hallituksen kokoonpano 2020

Päivärannan asukasyhdistys ry

Jäsenmaksu vain
10 euroa/talous!

Lue lisää!

Päivärannan asukasyhdistys ry

Kuopio, lupa innostua
Kuopio, lupa innostua